maanantai 13. toukokuuta 2013

Sukuhistoria

Kerron tässä oman historiani.
Olen Eva Sofia Morante-Lahti. Olen syntynyt kesäkuun 6.päivä vuonna 1988.
Äitini on suomalainen Maria Lahti, joka ensimmäisellä ulkomaan matkallaan v.1985 italian Cattolicaan tapasi isäni Oscar Moranten. Matka oli Padasjoen Marttakerhon järjestämä tutustumismatka paikallisiin käsityöperinteisiin.

Äitini sanoi, että katseet kohtasivat kahvilassa...isäni ei saanut katsettaan irti kauniista vaaleaveriköstä. Äidin ollessa lähdössä pois, isäni oli jutellut hetken äitini kanssa ja silloin myös äitini oli ihastunut tähän komeaan mieheen. Osoitteet ja puhelinnumerot vaihdettiin.
Myöhemmin äiti kertoi, ettei uskonut Oscarin koskaan soittavan. Hän oli kuullut että Italiassa tämä on vain kohtelias tapa, ei muuta. Toisin kuitenkin kävi.
Isäni sanoi, ettei hän koskaan ollut tavannut yhtä kaunista naista. Heleä vaalea iho, siniset silmät ja pitkät vaaleat hiukset kepeällä ponihännällä tekivät suuren vaikutuksen. Hän ei aikonutkaan jättää soittamatta.

Kirjeitä ja puheluita vaihdettiin ja pian äitini matkustikin kauniiseen Toscanaan, missä isäni piti (ja pitää yhä edelleen) viinitilaa. Täällä rakkaus alkoi ja pian vaihdettiinkin jo sormuksia.
Kihlat järjestettiin marraskuisessa Suomessa, joka oli Oscarin ensimmäinen suomen matka. Kylmyys yllätti Oscarin, eikä hän voinut ajatellakkaan Toscanasta lähtemistä sään takia. Ei auttanut vaikka äitini kertoi, että kesäkuukaudet ovat yleensä mielyttävän lämpöisiä. Isäni ei antanut periksi, ja näin äitini päätyi Italiaan.


Naimisiin kauniissa Toscanassa he menivät vuonna 1987. Toinen juhla vietettiin suomessa, kauniissa Padasjoen kirkossa, josta äitini on kotoisin. Italialaiseen tapaan äitini sai kaksiosaisen sukunimen Morante-Lahti, joka on myös minulla.

Toscanan kartanoa Villa Toscaa emmännöi perheeni lisäksi vakituisina apulaisina kokki Marzelino sekä taloudenhoitaja Carmen sekä lukuisa joukko apulaisia sadonkorjuun aikana.Jatkuu..

2 kommenttia:

  1. Vau mikä tarina :)T. Marde

    VastaaPoista
  2. Oih! <3

    Tähän jää koukkuun.. ;)

    -Annemarie

    VastaaPoista